Hanki vaatteet edullisesti Virosta

mo1Viro on suomalaisille tuttu ostospaikka, vähintäänkin laivatuliaiset on yksi sun toinenkin tuonut Tallinnan matkaltaan. Tämä ei tietysti ole mikään ihme, sillä tunnetusti hintataso Virossa on huomattavasti Suomea alhaisempi, ja vaikka Tallinnan matka tietysti aiheuttaa kustannuksia, etenkin jos ei asu Helsingin seudulla, on monien elintarvikkeiden ja juomien tuonti Virosta siitäkin huolimatta kannattavaa. Monet suomalaiset nauttivat Viron edullisesta hintatasosta ja vieraanvaraisuudesta enemmänkin, esimerkiksi lomailemalla ja matkustelemalla eri puolilla Viron maaseutua ja nauttimalla vaikkapa kylpyläkaupunki Pärnun palveluista. Suomalaiset ovat hyvin hintatietoisia, mutta haluamme myös hyvää laatua. Halpaa tavaraahan kyllä saa vaikka Kiinasta, mutta laatu ei aina ole kovin tasaista. Esim. elintarvikkeiden osalta suomalaiset tuovat Virosta paljon nimenomaan tunnettuja tuotteita, ja virolaisten erikoisuuksien lisäksi korista usein löytyy vaikkapa Arlan tai Valion juustoja.

Uusin aluevaltaus virolaisilla kaupoilla on internet. Enää ei siis tarvitse lähteä itse hakemaan tuotteita Virosta, vaan tilauksen voi tehdä erittäin helposti verkkokaupan kautta. Ostokset toimitetaan perille suomalaisen SmartPOST-pakettiautomaattiverkoston avulla, ja ostokset voi maksaa vasta paketista noudettaessa. Ostaminen on siis turvallista ja helppoa. Nyt voi myös vaatehankinnat tehdä netistä, sillä uusi virolainen vaatteiden verkkokauppa denim24.ee palvelee nyt myös suomalaisia asiakkaita. Denim24:n valikoimassa on laadukkaita ja tunnettuja vaatemerkkejä, mutta hinnat ovat kuitenkin hyvin edulliset, ja usein tarjolla on alennuksia, jotka ovat joskus jopa -50 prosentin suuruisia. Denim24:n valikoimassa on paljon myös suuria kokoja, joita on usein vaikea löytää normikaupoista, eli hieman isompien miestenkin kannattaa ehdottomasti käydä tutustumassa tähän uuteen virolaiseen verkkokauppaan. Verkkokauppa myy tunnettuja amerikkalaisia ja eurooppalaisia brändejä, ja valikoimasta löytyy esimerkiksi Dukea, D555:tta, Mish Mash farkkuja, Kam Jeansia ja niin edelleen. Sivustolla tärkeimmät tiedot, kuten toimitusehdot ovat luettavissa myös suomeksi.

mo2Viron kielihän on melko lähellä suomea, ja usein suomalaiset arvaavatkin sanojen merkityksen. Toisaalta varsinkin Tallinnan seudulla taas monet virolaiset puhuvat sujuvaa suomea. Pieni vironkielen vaatesanaston oppitunti kuitenkin helpottaa asiointia. Mitä esimerkiksi mahtaa tarkoittaa ”rihma”? Suomeksihan se tarkoittaa kapeaa narua, mutta Virossa se tarkoittaa vyötä. Teksad tarkoittaa farkkuja, T-särgid on tietysti T-paidat, jolloin on loogista, että särkid tarkoittaa paitoja, ja polosärgid poolopaitoja. Jakid puolestaan on tietysti jakku, eli takki. Kategoriad, suurused ja brändit on myös helposti pääteltävissä. Denim24:n sivuilla asiointi on hyvin helppoa, sillä kaikista tuotteista on laadukkaat kuvat, ja vaatteita on helppo hakea omien kriteerien mukaisesti: Voit esimerkiksi jättää näkyviin vain oikean kokoiset vaatteet, jolloin sinun ei tarvitse enää huolehtia siitä, onko vaate liian pieni. Sivusto toimii aivan samalla tavalla kuin useimmat muutkin verkkokaupat, eli ensin kerätään tuotteet ostoskoriin, eli ostukorviin, ja kun kaikki halutut vaatteet ovat korissa mennään kassalle, eli telliin. Maksuvaihtoehtoina ovat postiennakko, Visa- ja Mastercard-luottokortit ja virolainen e-maksupalvelu Maksekeskus. SmartPOST on Itellan omistama pakettiautomaattiverkosto, joka toimii tällä hetkellä sekä Suomessa että Virossa. Suomessa pakettiautomaatti löytyy jo useimmista kaupungeista, ja tämä Keski-Euroopassa jo pitkään toiminut pakettijärjestelmä on nyt yleistymässä kovaa vauhtia Meilläkin. SmartPOST on täysin automaattinen järjestelmä, ja paketin voi maksaa noutohetkellä sirukortilla. Denim24 on havainnollinen ja asiakasystävällinen verkkokauppa, ja mikäli jokin asia jää epäselväksi, voi sivuston kautta ottaa yhteyttä asiakaspalveluun, jossa puhutaan monen muun kielen lisäksi myös suomea.